Fragmentteja aamuyön tunteina 23. 4. 2015

31 03 13 Ruskilankoski

Elämän nautinnoista ei tarvitse vapautua,

vaan vapautua nautintoihin.

Luonnollista on että ihminen jotain koettuaan kiinnittää huomiota tapahtumiin, joissa on samoja elementtejä. Hukkumiskuolemasta selviytynyt kiinnittää erilaista huomiota hukkumisuutisiin kuin henkilö joka ei ole ollut veden varassa. Aivot toimivat niin.

(Katkelma pari vuotta sitten kirjoittamastani julkaisemattomasta pohdiskelusta)

    

31 03 13 Ruskilankoski. Jokeen pudonnutta metsää

Karjaan etnofestivaaleilla muutama vuosi sitten - saattoi olla 2008 - haastateltiin ihmisiä homoasiassa. Homoseksuaalien parisuhde oli noussut yleiseen keskusteluun ja kansalaisten mielipide oli vielä paljolti paheksuvakin. Kun MTV3:n uutistoimitus halusi ilmaista Suomen kansalle mitä mieltä kansa homopareista ylipäätään on, se tuli kysymään mielipiteitä sinne missä on varmasti Suomen vapaamielisin, jo periaatteesta vähemmistöjä puolustava porukka. Etnofestivaaleille. 

Kuuntelin ihmisten puheita, ja koputin sitten haastattelijan olkapäätä: - Löytää täältä toisenlaisiakin mielipiteitä. - Millaisia sitten? hän kysyi. Kerroin. - Selvä, otetaan sinulta sitten seuraava kommentti.

Esitettiin sama kysymys kuin muille haastateltaville. - Kuinka suhtautuisit, jos sinun naapuriisi muuttaisi homopari asumaan?

 - Ei minulla ole mitään heitä vastaan ihmisinä, tutustuisin heihin oikein mielelläni, eivät he sen huonompia ole kuin kukaan muukaan, sanoin. Ja jatkoin: - Mutta itse asiaa pidän luonnottomana.

Haastattelut tulivat ulos seuraavan päivän uutislähetyksessä. Kaikki kommentit kauttaaltaan suopeita, joukossa minunkin pieni puheenvuoroni. Niin sitten sanoin televisiossa ettei minulla ole mitään homoja vastaan, että tutustuisin heihin mielelläni ja että he ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Kommentti oli katkaistu kohdassa missä vedin henkeä.  

Etnofestareiden evankelioimisaktiosta palattuani eräs tuttu saarnamies, joka oli uutislähetyksen nähnyt, ihmetteli kommenttiani että kuinka minä uskovainen ihminen hyväksyn homosuhteet aurinkoisesti hymyillen.

Niin, sanopa se.

Viimeisen lauseen poisjättäminen muutti viestin sisällön. Osatotuus kertomalla luotiin virheellinen kuva siitä mitä sanottiin. 

(Katkelma pari vuotta sitten kirjoittamastani julkaisemattomasta pohdiskelusta. Kirjoitusasua muokattu 23. 4. 2015)

24 09 13 Ruskilankoski. Taas on puita pudonnut...

Kun viisitoista vuotta sitten olin interraililla poikani kanssa nukuimme yhden yön puistonpenkillä Istanbulissa Sultanahmetin aukiolla. Kesken uniemme poliisi herätti, sanoi ettei ole turvallista nukkua tässä, alueella liikkuu varkaita jotka tavoittelevat turistien passeja. Lupasin olla erityisen varovainen. Olkapäitään kohauttaen poliisi jatkoi matkaa. Aamuyöllä heräsin ja huomasin miehen tarkkailemassa meitä toisella penkillä parinkymmenen metrin päässä. Rukoilin ja pyysin Isää varjelemaan vielä loppuyönkin. Jatkoin nukkumista, ja aamulla heräsimme pirteinä uuteen päivään.

Joitain viikkoja myöhemmin Turkissa oli maanjäristys. Taloja sortui myös Istanbulin liepeillä eivätkä ihmiset uskaltaneet nukkua kotona jälkijäristysten pelossa. Sultanahmetin puisto ja aukio täyttyi pelokkaista ihmisistä - tuhansia ahtautui nurmikolle nukkumaan. Katselin näkyä uutislähetyksestä. Asia tuli lähelle, ihmisten hätä oli käsinkosketeltava. Tuossa minäkin olen nukkunut, juuri tuossa poikani kanssa.

(Katkelma pari vuotta sitten kirjoittamastani julkaisemattomasta pohdiskelusta)

31 03 13

Mutta kuinka voi olla vapaa nauttimaan elämästä, jos elämä on riippuvainen nautinnoista - omien halujen ja unelmien täyttymisestä - olosuhteista, jotka ovat muuttuvia? Tarvitaan muuttumaton perusta: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa" (Jaak. 1:17).

Kaikki minun lähteeni ovat Sinussa
(Ps. 87:7)

Blogisti yrittää olla minä, onnistuuko hän?

15 05 13

Eilisen [vielä julkaisemattoman] koirablogini jälkeen aion siirtyä asialinjalle, kirjoittaa jotain enemmän todellista eli arkiminääni muistuttavaa. Aamulla lähdin koiran kanssa ystävän luo viikkariin, siellä oli muutakin porukkaa. Viemiseksi otin kiekon pu'er-teetä. Tehtiin kaurakeksejä, juotiin teetä ja juteltiin mukavia. Se kuulostaa rennommalta kuin: Teimme kaurakeksejä ja joimme teetä, teenjuonnin ohessa keskustelimme päivänpolttavista kysymyksistä. Voi ei, taas tätä.

Päivän lehdessä kirjallisuuskriitikko Jussi Aurén kolumnoi: maailmankirjallisuudessa
"komein äitihahmo on tietenkin Neitsyt Maria ja hänen monet muunnelmansa. Monet ovat pitäneet häntä epäuskottavana, pelkästään fantasiakirjallisuuteen kuuluvana hahmona, ja jotkut taas ovat pyrkineet vastenmielisesti selittämään neitseellisen syntymän ihmettä omaan surkastuneeseen käsityskykyynsä sopivaksi."

Seuraavassa lauseessa Aurén syyllistyy siihen, mistä edellisessä toisia moittii, ihmeen selittämiseen omaan käsityskykyyn sopivaksi: "Heille on useimmiten aivan turha selittää, että neitseellinen syntymä on metafora äitiyden mahdottomuudesta." (Satakunnan Kansa 11. 5. 2013).

Eilisessä julkaisemattomassa vuodatuksessa (itseironista ja tragikoomista ainesta sisältävä kirjallinen esitys, todellisten ajatusten esittämistä liioittelevassa ja kärjistetyssä, myös vihjailevassa muodossa) oli vaikutteita useista toisiinsa sulautuvista ideoista. Ehkä merkittävin vaikuttaja tälle blogi- ja mediailmaisun pohdiskelulle oli 7. 5. lehteä lukiessa syntynyt ajatus. Satakunnan Kansa kertoi kahdesta tapahtumana itseä lähelle tulevasta asiasta, metsänreunan putoamisesta jokeen Nakkilassa ja ratavartijan mökin myynnistä Ulvilassa. Lukiessa ajattelin, että asiasta saisi mukavan kuvitetun blogikirjoituksen. Veteen pudonnutta metsää olin kuvannut ulkoillessamme Ruskilankoskella pari viikkoa aiemmin - aikomuksemme oli mennä Ruskilankoskelle myös tuona päivänä 7. 5. ja ratavartijan mökin ostamisesta olimme keskustelleet edellisenä päivänä, luultavasti pari tuntia ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.

Ulkoiluttaessamme koiraa ratavartijan mökin piha-alueella 6. 5. keskustelimme rakennusten kunnosta ja niiden mahdollisesta ostamisesta. Kävin koiran kanssa kellarirakennuksen katolla, L tarkasteli aluetta ostajan elkein.  Ratavartijan mökin ovi oli naulattu kiinni mutta muistin käyneeni mökissä aiemmin kun se vielä oli auki ja harmitelleeni ilkivallan pilaamaa rakennusta, jonka sisäpuolella oli tehty tuhotyötä.

L:n mielestä oli kiehtova ajatus toki vain ajatus, että ostaisimme ja kunnostaisimme mökin. Totesimme että rakennukset ovat luultavasti suojelukohteita ja varmaankin ne saisi kohtuulliseen hintaan mutta kunnostaminen olisi aikaa ja rahaa vievä urakka. Olin sitä mieltä että kunnostaminen olisi mahdoton tehtävä, hyöty tuskin olisi riittävä vaivaan ja rahanmenetykseen nähden.

Lehteä lukiessa ajattelin siis, että voisi olla antoisaa aloittaa blogi jossa henkilökohtaiset kokemukset ja kuvat yhdistyisivät todellisten yhteyksien tai aasinsiltojen kautta päivittäisiin, paikkakunnallisesti merkittäviin ja dokumentoinnin arvoisiin tapahtumiin, miksei myös maailmankirjallisuudesta ja mediasta poimittuihin detaljeihin.

Blogi jäi aloittamatta, mutta idea palasi mieleen seuraavana päivänä kuvatessani purkutaloa viikkarissa ja jossain muodossa sitten toteutuikin.

    

         Ratavartijan mökillä 6. 5. 2013

Eilen illalla pitäessäni breikkiä kolmiosaisen blogikirjoituksen kyhäämisestä, keskustelimme luterilaisen kirkon nykytilanteesta, keskustelun synnyttäjänä muutamat Kotimaa-lehden 19/2013 artikkelit, erityisesti Jussi Rytkösen Teologiassa tapahtuu -kolumni Tosi valheita kirkossa, ja Jukka Relanderin Joh.15:26-16:4 perustuva pohdiskelu Pyhästä miehestä ja Pyhästä Hengestä.

Rytköselle lähtökohta on: "Kansankirkossa ei saa vaatia sen jäseniltä liikaa. Kristityn rima on syytä pitää heikkojen kastettujen syntisten tasolla." Mutta samalla: "Kirkossa ja teologiassa pitäisi silti nykyistä enemmän paneutua siihen, miksi 'Kristus nousi kuolleista' -tyyppiset lauseet ovat niin monelle kristitylle 'tosi valheita', siis väitteitä, joiden totuussisältö on korkeintaan vertauskuvallinen. Vakavilla asioilla ei pitäisi leikkiä."

Evankeliumin jakaminen on siis pohjimmiltaan vakava asia. Kristillisellä kirkolla, näin ollen myös evankelisluterilaisella kirkolla yhtenä kristinuskon edustajista ja ilmentäjistä, on tärkeä tehtävä. Tästä Rytkönen tuntuu olevan samaa mieltä kanssamme. Rytkösen mielestä jotain pitäisi tehdä, "sillä kirkko, jonka opit ovat sen moniarvoisuudessa piehtaroiville jäsenille pohjimmiltaan yhdentekevää aivo- ja fiilisjumppaa, on vaarassa muuttua henkiseksi viihdytyslaitokseksi."

L (evankelisluterilaisen kirkon pastorina) ja minä (vapaan kristillisyyden edustajana) olemme Rytkösen kanssa kuitenkin eri mieltä siitä kuka on kristitty.

Henkilöä, joka ei usko ylösnousseeseen Jeesukseen, ei millään muotoa voi pitää kristittynä, ei edes kasteensa perusteella. Jos ei edes tällainen keskeinen asia ole selvillä, ei ymmärretä tai tahdota pitää kiinni evankeliumin perusasioista, niin kuinka voidaan olettaa tai toivoa, että kirkko olisi jotain muuta kuin viihteellä ja sirkushuvilla koristeltu sakramenttien toimittamislaitos?

¤ ¤ ¤

Relander tarkastelee evankeliumitekstin pohdinnassaan Pyhän miehen (homo sacer) määritelmää Jeesuksen aikaisessa Rooman laissa. "Pyhä mies oli yhteisöstään karkotettu" toteaa Relander, ja jatkaa:

[sitaatti piti laittaa tähän, mutta lehti hukassa]

Pohdiskelunsa lopuksi Relander esittää teoriansa Pyhästä Hengestä:

[sitaatti piti laittaa tähän, mutta lehti hukassa]

Luen Relanderin pohdiskelua Laalaalle. Hän vastaa painokkaasti, tuohtuneesti: "Siis mitä? Ei voi olla totta!"

    

    Laalaa ja Nemi 6. 5. 2013

On mielenkiintoista lukea ihmisten käsityksiä kristillisen opin peruskysymyksistä. Ne kertovat paljon ihmisen ajattelusta ja ajasta jossa elämme. Kristityilläkin on monenlaisia tulkintoja, joista osa on helpostikin osoitettavissa harhoiksi, osa taas on kiistanalaisuuksistaan huolimatta ainakin mahdollisen rajoissa. Erilaisiin pohdiskeluihin tutustuminen antaa hedelmällistä sytykettä tunnustaville kristityille jotka kykenevät pohtimaan kuulemaansa Raamatun, sen kokonaisilmoituksen valossa.

Ongelmallista tässä on, että kun Kotimaa-lehteä pidetään kristillisyyden edustajana ja se tulee moneen sellaiseenkin kotiin, jossa ei ole tunnustavia kristittyjä, voi tapahtua sellainenkin erehdys että Relanderin ja vastaavien "sekulaaria ajattelua" edustavien kolumnistien käsityksiä pidetään kirkollisesti asiallisina puheenvuoroina.

Pohdiskelu on onneksi nimetty pohdiskeluksi. Se nyt vielä puuttuisikin, että Relander selittäisi tai opettaisi Raamattua.

¤ ¤ ¤

Relanderin pohdiskeluun palatakseni. "Miksi jumalia sitten piti lepytellä?" kysyy Relander. Loppupäätelmä on seuraava:

[tähän piti tulla sitaatti, mutta lehti hukassa]

Minkä vähemmistön, yhteisön ulkopuolella olevan ryhmän keskuudessa meidän sitten pitäisi vaeltaa, ollaksemme Relanderin tarkoittamia kristittyjä, pyhiä ihmisiä?

Syntipukkien listassa Relander mainitsee homot. Ajankohtainen, tarkasti harkittu veto. Ja osittain varmasti totta, siinä on ihmisryhmä joka on saanut osakseen kohtuutonta pilkkaa, leimaamista ja vainoa. Mutta jos Relanderin kannanottoa luetaan niin, että sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat eivät ole todellisia kristittyjä vaan ovat rinnastettavissa pakolaisten, sairaiden ja vammaisten kivittäjiin, on esitettävä vastakysymys.

Eivätkö tämän päivän syntipukkeja kirkossa ole juuri ne, jotka pitävät homoseksuaalisuutta vääristymänä ja luonnottomuutena?

Eri yhteisöissä varmasti on erilaiset vähemmistöt, jotka ovat joutuneet tai joutumassa yhteisönsä ulkopuolelle. Kiistatonta on, että Suomen luterilainen kirkko tässä ajankohdassa pyrkii vaientamaan ne työntekijät, jotka raamatunmukaisesti pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Harvassa alkavat olla kirkkoherrat jotka tässä kysymyksessä suosivat raamatullisesti ajattelevia teologeja. Heitä ei yksinkertaisesti haluta kirkkoon. Sama pätee valittaessa kesätyöntekijöitä ja rippikoulun isosia. Perinteistä kristillistä ihmiskäsitystä edustavat pastorit ja maallikot ovat nyt jo paheksuttu, painostettu ja tietyssä mielessä vainottukin ihmisryhmä kirkossaan.

Niin että minkä vähemmistön puolella meidän pitäisi olla ollaksemme pyhiä ihmisiä, ja vaeltaaksemme tuomittujen parissa, niin kuin Kristuskin vaelsi?

¤ ¤ ¤ 

Jeesusta ei voi vetää yksioikoisesti tämän tai tuon ihmisryhmän puolelle. Paavali moitti korinttilaisia puolueajattelusta: Onko Kristus jaettu? 1.Kor.1:10-13. Evankeliumin mukaan Jeesus on jokaisen puolella, haluaa jokaiselle hyvää. Samasta syystä hän on pahuutta ja vääryyttä vastaan.

Yhdelle edustaa yksi asia vääryyttä, toiselle toinen. Siksi meidän on palattava Jumalan sanaan ja tarkistettava aina uudestaan näkemyksiämme sen valossa...

Kristittynä en ole homoja vastaan. Yhtään sen enempää kuin olen juutalaisia, köyhiä, pakolaisia, kerjäläisiä, sairaita tai vammaisia vastaan. Homoseksuaalisten suhteiden hyväksyminen ja siunaaminen ei ole kenenkään edun mukaista, koska se ei palvele evankeliumin totuutta. Ihmisen puolella olemiseen kuuluu synnin sanominen synniksi silloinkin kun se tekee kipeää eikä ole muodikasta.

¤ ¤ ¤

Ylläolevan kirjoitettuani tulin ajatelleeksi että tulkintaani Relanderin tekstistä voidaan pitää naurettavana. Joidenkin mielestä olen varmastikin ylireagoiva homofoobikko, joka näkee tekstissä piilomerkityksiä ja kannanottoja joita siinä ei ole?

Googletan "tasa-arvoinen avioliittolaki jukka relander".

Tulkintani Relanderin raamattupohdiskelusta ei liene tuulesta temmattu, ikävä kyllä.

"Tahdon2013 on tekemässä historiaa. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta julkistettiin tänään ja se on saamassa vaaditut 50.000 nimeä täyteen jo samana päivänä. Vauhti on räjähtävä: reilusti yli sata allekirjoittajaa minuutissa.

Suomalaisten enemmistö kannattaa sitä, että myös samaa sukupuolta olevat toisiaan rakastavat ihmiset saavat mennä naimisiin keskenään. Lakialoite kaatui eduskunnassa mutta nyt se viedään kansalaisaloitteena sinne takaisin. Edustajat äänestävät sitten omatuntonsa mukaisesti. Toivottavasti sellainen löytyy mahdollisimman monelta.

Suomalaiset ovat todella ottaneet aloitteen omakseen. Aloitteesta pitää tehdä uusi suuri adressi.

Suuri adressihan koottiin vetoomukseksi tsaarille venäläistämistoimia vastaan 1900-luvun alussa. Se sai yli puoli miljoonaa allekirjoistusta. Ihmiset kokivat, että oli tapahtunut vääryys, ja se haluttiin korjata.

Nyt näyttää siltä, että ihmiset kokevat samalla tavalla. Ihmiset haluavat ottaa kantaa sellaisen asian puolesta, joka loukkaa heidän oikeustajuaan ja käsityksiään ihmisoikeuksista.

Jokainen allekirjoitus vahvistaa eduskunnalle lähetettävää viestiä, että tämä asia on tärkeä. Sen takia työtä pitää jatkaa, levittää sanaa ja saada uusia allekijoituksia.

Jos nimikirjoitusten määrä nousee suuren adressin lukemiin, aloite ei jää vain vahvaksi kannanotoksi tärkeän asian puolesta. Siitä tulee tämän sukupolven manifesti, joka on koulukirjoissa vielä sadan vuoden kuluttua.

Juuri siihen pitää tähdätä."

Jukka Relander Uuden Suomen nettisivustolla 15. 3. 2013. (jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi)

¤ ¤ ¤

Uuden Suomen puheenvuoron kautta minulle selvää Relanderin status. Hän on helsinkiläinen Vihreiden kuntavaaliehdokas ja toimii Tasa-arvoasian neuvottelukunnassa.

"Ammatiltaan hän on vapaa kirjoittaja, kolumnisti, esseisti ja radiojuontaja, luennoitsija ja kouluttaja. Maanantaisin hän vetää yhdessä Tuomas Nevanlinnan kanssa keskusteluohjelmaa Tukevasti ilmassa Radio Helsingissä."

Wikipedia tietää mainita, että hän "on oppiarvoltaan Master of Arts Sussexin yliopistosta ja hän on valmistellut väitöskirjaa taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta."

Kotimaa-lehden olisi ehkä syytä Relanderin nimen alla mainita muutakin kuin että hän "pohtii evankeliumitekstejä viikottain." Lehti voisi mainita, että kyseinen pohdiskelija on tv- ja radioesiintyjä sekä Vihreiden kunnallispoliitikko. Tällöin satunnaisenkin lukijan olisi helpompi havaita tekstissä olevat painotukset ja piilomerkitykset.

Nythän lukija saattaa erehtyä luulemaan, että kyseessä on arvostettu teologi tai ainakin henkilö joka pohtii Raamattua kiihkottomasti, ilman erityisiä poliittisia intressejä.

Huolimattomalta lukijalta voi myös jäädä huomaamatta sanojen "pohtii" ja "opettaa" ero.

18 04 15

18. huhtikuuta 2015. Kahdessa vuodessa olen vanhentunut paljon... Luen kaksi vuotta sitten kirjoittamani blogitekstin luonnoksen ja päätän julkaista; ikävä vain ettei siteeraamani Kotimaa-lehti ole tallessa, osa siteerauksista jää nyt tyhjiksi hakasulkeiksi... Pötköteksti on puuduttavaa, joten kuvitan.  Koirablogi ja kolmeosainen pohdiskelu blogi- ja mediailmaisun retoriikasta jäävät edelleen julkaisematta. 

Juon teetä.

Arveton ihminen ei ole elänyt

- Arveton ihminen ei ole elänyt, sanoo elokuvan päähenkilö, yksi niistä, se taksikuski.

Aiemmin, aamupäivällä:
Huomenna helatorstaina naisystävän sukujuhliin Teuvalle. Tänään käyn parturissa. Parranajon lisäksi ehkä lyhennän vähän hiuksiakin. Vai sanoisinko: Parranajon lisäksi lyhennän ehkä vähän hiuksiakin. Kumpi ilmentää minua paremmin? Ehkä

Parranajon lisäksi ehkä lyhennän vähän hiuksiakin. Vai sanoisinko: Parranajon lisäksi lyhennän ehkä vähän hiuksiakin.

ilmentää paremmin minua kirjoittajana.

8. 5. 2013 15:19

Poika huolehti koirasta eetunaukiolla, grillin edessä, käydessäni parturissa. Parturin jälkeen otin koiran, kävin Fossettessa, join kaksi kuppia teetä, Nemille lihapasteija. Fossettesta kirkkopuistoon. Päästyään töistä viiden aikaan L haki minut ja koiran, vein L:n katsomaan nähtävyyttä: aito huussi keskellä kaupunkia viikkarissa, kolmen korttelin päässä ydinkeskustasta. Huussin yläpuolella ikkunasta katselee kissa, ihmettelen miksi kamerani ei toimi, huomaan että 12 sek. vitkalaukaisu on jäänyt päälle. Sitten kissa on muuttanut ilmettä. Ikuistan sen joka tapauksessa, ja L ikuistaa minut huussissa.







Siltojen miehet ovat olleet täälläkin. Jokaisen pitää nukkua jossakin, L ei voi käsittää miksi ne ovat paskoneet sisälle, saattaisin löytää loogisen selityksen, en jaksa. L lähtee ulos. Valokuvaan törkyä. Kakka on vanhaa, se on kuivunut, menettänyt hajunsa, murentunut pölyksi. Käymme vielä keskimmäisessä huoneistossa ja päätyhuoneistossa.

Käydään kaupassa. L ostaa hiusväriä. Mennään hänen luokse, mitä: vanha uimahalli on aidattu keltaisella nauhalla kauttaaltaan. Uimahallin sisäpiha ja ympäristö on minun ja Nemin lenkkeilymaastoa, nyt sen on vallannut Suomen puolustusvoimat. Menen koiran kanssa katsomaan. Joudumme keskelle sotaa. Ajattelen että yhden otoksen voisi lähettää Satakunnan Kansaan lukijan kuvaksi, kuvatekstiksi tulisi Bosnia 1993? Porin vanha uimahalli 8. 9. 2013. Räkäpäät paukkuvat ja koira haukkuu. Ikkunasta työntyy rynnäkkökiväärin piippu, mies huutaa toiselle: - Kuolit.

Laitan kalaa uuniin, L pesee parvekkeen maton. Teen ylläpitohommia RR:n sivustolla ja pikaviestittelen, lataan eilisiä kuvia Irc-galleriaan.

RR:n sivustolla eräs lukija kysyy pikaviestinä onko jokin erityinen syy miksi 2. 5. runossa kerron rakastavani "västäräkkiä, harakkaa, lokkia - kuivaa heinää jota tuuli heiluttaa, punatiilisen talon aurinkoista seinää".

Sota jatkuu. Käyn parvekkeella, lapset katselevat sotaa, upseerit huutavat: - Menkää kauemmas, kauemmas, käytämme paukkupanoksia, kuulonne voi vaurioitua.

Olen vähällä huutaa: - Hyvä ässät! Hyvä Raanta!

Televisiosta tulee leffa Belgrad radio taxi. Tuttuja maisemia, tuolla pyöräiltiin viime kesänä, hellettä oli yli neljäkymmentä:

Kävimme uimassa Belgradin tekojärvessä. Vesi oli lämmintä ja likaista eikä virkistänyt. L on värjännyt hiukset. Istun tietokoneella, vilkaisen olkapääni yli. Kappale elokuvan dialogia:
- Ukki on poliittinen komissaari, lapsenlapsi pappi.
- Stefanko?
- Stefan.

L:n viereen katsomaan. Elokuvan värinmääritys on onnistunutta, hyvät värit. Ja pitkästä aikaa oikeasti mielenkiintoinen elokuva. Ainoa mikä vähän häiritsee on kuvaajien ja äänimiesten näkymättömyys. Elokuva olisi realistisempi jos ne näkyisivät edes heijastuksena ikkunassa. Luontoelokuvissa se on lähes välttämätöntä mutta ikävä kyllä harvinaista. Kuvaushenkilökuntaa tulisi kuvata, kameran varjo näkyä hiekalla.

Tämä muistuttaa rakenteeltaan ja kerronnaltaan Magnoliaa. Mutta mielenkiintoisempi, inhimillisempi. Magnolian olen katsonut kolmasti, se oli hyvä. Tätä en jaksa loppuun saakka. Menen tietokoneelle kirjoittamaan blogia, elokuvan päähenkilö, yksi niistä, se taksikuski, sanoo noustessani sohvalta: - Arveton ihminen ei ole elänyt.

Tallennan lauseen blogitekstiin.

Aamupäivällä kirjoitin:

Huomenna, helatorstaina, naisystävän sukujuhliin Teuvalle. Tänään käyn parturissa. Parranajon lisäksi ehkä lyhennän vähän hiuksiakin. Vai sanoisinko: Parranajon lisäksi lyhennän ehkä vähän hiuksiakin. Kumpi ilmentää minua paremmin? Ehkä

Parranajon lisäksi ehkä lyhennän vähän hiuksiakin. Vai sanoisinko: Parranajon lisäksi lyhennän ehkä vähän hiuksiakin.

 
ilmentää minua [kirjoittajana] paremmin.

Lauseesta "Ehkä ilmentää minua [kirjoittajana] paremmin" poistan hakasulkeet, muokkaan sanajärjestystä: "Ehkä ilmentää paremmin minua kirjoittajana."

 ¤ ¤ ¤ ¤

Kuten sulle aiemmin mainitsin, muistaakseni, en koe olevani runoilija eli runot on mun elämässä reuna-alue, sellainen marginaali-ilmiö, jonka kautta en hirveästi edes yritä ilmaista mitään, enempi vain tutkin kieltä ja kielen ilmiöitä. Yhtä hyvin voisin olla runoilemattakin. Runous ei ole minulle kauhean merkittävää.

Runous nyt vain on mulle tapa tutkia runoutta ja yleisemminkin kieltä ja siihen liittyviä tiedostamisen ilmiöitä. :)

Tuohon runoon mistä kysyt... Ensinnäkin, en luettele asioita joita rakastan. Runo ei kerro että rakastan västäräkkiä, harakkaa, lokkia.

Runon alkuosa, jota siteeraat, on mieleen juolahtanut lause, sanarykelmä, jolla ei ole muuta merkitystä kuin olla esimerkki siitä, että tuollaisenkin lauseen voi kirjoittaa. Ja että kun se on kirjoitettu, sen kautta voi tutkia millaisia mielikuvia se synnyttää. On toki totta, että pidän linnuista... mutta sitä en siis runossa kuvaa... kuvaan vain runoa itseään.

Alkuosan jälkeen tulevat osuudet ovatkin runossa enemmän "faktisia" jos niin halutaan sanoa. Kertomus kotiin tulosta ja koirasta on totta.

Tuo on siis pelkästään runo, kirjallinen luomus vailla syvempiä merkityksiä... mutta kiva juttu jos se jossakin lukijassa herättää tunteita, esimerkiksi sellaisen oivalluksen, että runoilua tärkeämpää on sittenkin elää:

Ei niinkään askarrella sanojen kanssa, vaan mennä ulos, siellä missä linnut oikeasti ovat, missä on auringon lämmittämä seinä, tuulenvire, elämän tuoksu ja ihmiset. :)

Tämä ehkä avasi runon sisältöä?

¤ ¤ ¤ ¤

RAKASTAN LINTUJA ( 2. 5. 2013 )



Rakastan lintuja:
västäräkkiä, harakkaa, lokkia -
kuivaa heinää jota tuuli heiluttaa,
punatiilisen talon aurinkoista seinää

Vain nähdäkseni millaisia mielikuvia ja tunteita
se synnyttää kirjoitettuna -
ensisijaisesti minussa itsessäni,
miksei myös sinussa, jos näet hyväksi
arvostella

Sommittelen lauseita mielessä,
tätäkin lausetta,
seisahdun bussipysäkille,
olin ajatellut kävellä töistä kotiin, mutta
nyt näyttäisi siltä että menen bussilla

Kuski katsoo pitkään
kuin tuntisi,
voi olla, tuuli otti silmiin, bussi huojahtaa

Ajattelen valmiiksi jo punakynää, selitettä -
mikä runossa on faktaa, mikä fiktiota,
tämä ainakin totta rakkaani:

Koira on ikkunassa, näkee kun astun bussista
rappukäytävään kajahtaa sen kumea haukahdus -
kuiskaan äänekkäästi "sshhh" ja se vaikenee -
avaan oven, heiluttaa häntää innokkaasti,
mutta en rapsuta, katson paheksuvasti, se häpeää

On taas repinyt takit lattialle eteisen naulakosta
eroahdistuksessaan,
en toru ankarasti, katse riittää
ja hyvä niinkin, ettei sentään revi sohvaa tai
syö kenkiä ikävässään, muistan kirjoittaneeni runon
samasta aiheesta

Joskus

Maailmassa on vain määrätty määrä sanoja

Ja senkin minä olen jo sanonut -
laitan takit naulakkoon, avaan tietokoneen:
kirjaudun sivustolle, kirjoitan parhaillaan

kirjaudun sivustolle, kirjoitan parhaillaan

Ja senkin olen jo sanonut -
laitan takit naulakkoon, sitten avaan tietokoneen:
kirjaudun sivustolle, kirjoitan juuri parhaillaan

Muokkaan kirjoittamaani

Ja senkin minä olen jo sanonut -
laitan takit naulakkoon, avaan tietokoneen:
kirjaudun sivustolle, kirjoitan parhaillaan

Vien kohta koiran päivälenkille, ja kas -
tähän tuli yllättävän paljon faktaakin,
nyt päätän runolliseen mielikuvamaalailuun,
merkityksettömään sanatehtailuun - toistoa käyttäen

Rakastan lintuja:
västäräkkiä, harakkaa, lokkia -
kuivaa heinää jota tuuli heiluttaa,
punatiilisen talon aurinkoista seinää

Vain nähdäkseni