15 05 13
Eilisen [vielä julkaisemattoman] koirablogini jälkeen aion siirtyä asialinjalle, kirjoittaa jotain enemmän todellista eli arkiminääni muistuttavaa. Aamulla lähdin koiran kanssa ystävän luo viikkariin, siellä oli muutakin porukkaa. Viemiseksi otin kiekon pu'er-teetä. Tehtiin kaurakeksejä, juotiin teetä ja juteltiin mukavia. Se kuulostaa rennommalta kuin: Teimme kaurakeksejä ja joimme teetä, teenjuonnin ohessa keskustelimme päivänpolttavista kysymyksistä. Voi ei, taas tätä.
Päivän lehdessä kirjallisuuskriitikko Jussi Aurén kolumnoi: maailmankirjallisuudessa
"komein äitihahmo on tietenkin Neitsyt Maria ja hänen monet muunnelmansa. Monet ovat pitäneet häntä epäuskottavana, pelkästään fantasiakirjallisuuteen kuuluvana hahmona, ja jotkut taas ovat pyrkineet vastenmielisesti selittämään neitseellisen syntymän ihmettä omaan surkastuneeseen käsityskykyynsä sopivaksi."
Seuraavassa lauseessa Aurén syyllistyy siihen, mistä edellisessä toisia moittii, ihmeen selittämiseen omaan käsityskykyyn sopivaksi: "Heille on useimmiten aivan turha selittää, että neitseellinen syntymä on metafora äitiyden mahdottomuudesta." (Satakunnan Kansa 11. 5. 2013).
Eilisessä julkaisemattomassa vuodatuksessa (itseironista ja tragikoomista ainesta sisältävä kirjallinen esitys, todellisten ajatusten esittämistä liioittelevassa ja kärjistetyssä, myös vihjailevassa muodossa) oli vaikutteita useista toisiinsa sulautuvista ideoista. Ehkä merkittävin vaikuttaja tälle blogi- ja mediailmaisun pohdiskelulle oli 7. 5. lehteä lukiessa syntynyt ajatus. Satakunnan Kansa kertoi kahdesta tapahtumana itseä lähelle tulevasta asiasta, metsänreunan putoamisesta jokeen Nakkilassa ja ratavartijan mökin myynnistä Ulvilassa. Lukiessa ajattelin, että asiasta saisi mukavan kuvitetun blogikirjoituksen. Veteen pudonnutta metsää olin kuvannut ulkoillessamme Ruskilankoskella pari viikkoa aiemmin - aikomuksemme oli mennä Ruskilankoskelle myös tuona päivänä 7. 5. ja ratavartijan mökin ostamisesta olimme keskustelleet edellisenä päivänä, luultavasti pari tuntia ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.
Ulkoiluttaessamme koiraa ratavartijan mökin piha-alueella 6. 5. keskustelimme rakennusten kunnosta ja niiden mahdollisesta ostamisesta. Kävin koiran kanssa kellarirakennuksen katolla, L tarkasteli aluetta ostajan elkein. Ratavartijan mökin ovi oli naulattu kiinni mutta muistin käyneeni mökissä aiemmin kun se vielä oli auki ja harmitelleeni ilkivallan pilaamaa rakennusta, jonka sisäpuolella oli tehty tuhotyötä.
L:n mielestä oli kiehtova ajatus toki vain ajatus, että ostaisimme ja kunnostaisimme mökin. Totesimme että rakennukset ovat luultavasti suojelukohteita ja varmaankin ne saisi kohtuulliseen hintaan mutta kunnostaminen olisi aikaa ja rahaa vievä urakka. Olin sitä mieltä että kunnostaminen olisi mahdoton tehtävä, hyöty tuskin olisi riittävä vaivaan ja rahanmenetykseen nähden.
Lehteä lukiessa ajattelin siis, että voisi olla antoisaa aloittaa blogi jossa henkilökohtaiset kokemukset ja kuvat yhdistyisivät todellisten yhteyksien tai aasinsiltojen kautta päivittäisiin, paikkakunnallisesti merkittäviin ja dokumentoinnin arvoisiin tapahtumiin, miksei myös maailmankirjallisuudesta ja mediasta poimittuihin detaljeihin.
Blogi jäi aloittamatta, mutta idea palasi mieleen seuraavana päivänä kuvatessani purkutaloa viikkarissa ja jossain muodossa sitten toteutuikin.
Ratavartijan mökillä 6. 5. 2013
Eilen illalla pitäessäni breikkiä kolmiosaisen blogikirjoituksen kyhäämisestä, keskustelimme luterilaisen kirkon nykytilanteesta, keskustelun synnyttäjänä muutamat Kotimaa-lehden 19/2013 artikkelit, erityisesti Jussi Rytkösen Teologiassa tapahtuu -kolumni Tosi valheita kirkossa, ja Jukka Relanderin Joh.15:26-16:4 perustuva pohdiskelu Pyhästä miehestä ja Pyhästä Hengestä.
Rytköselle lähtökohta on: "Kansankirkossa ei saa vaatia sen jäseniltä liikaa. Kristityn rima on syytä pitää heikkojen kastettujen syntisten tasolla." Mutta samalla: "Kirkossa ja teologiassa pitäisi silti nykyistä enemmän paneutua siihen, miksi 'Kristus nousi kuolleista' -tyyppiset lauseet ovat niin monelle kristitylle 'tosi valheita', siis väitteitä, joiden totuussisältö on korkeintaan vertauskuvallinen. Vakavilla asioilla ei pitäisi leikkiä."
Evankeliumin jakaminen on siis pohjimmiltaan vakava asia. Kristillisellä kirkolla, näin ollen myös evankelisluterilaisella kirkolla yhtenä kristinuskon edustajista ja ilmentäjistä, on tärkeä tehtävä. Tästä Rytkönen tuntuu olevan samaa mieltä kanssamme. Rytkösen mielestä jotain pitäisi tehdä, "sillä kirkko, jonka opit ovat sen moniarvoisuudessa piehtaroiville jäsenille pohjimmiltaan yhdentekevää aivo- ja fiilisjumppaa, on vaarassa muuttua henkiseksi viihdytyslaitokseksi."
L (evankelisluterilaisen kirkon pastorina) ja minä (vapaan kristillisyyden edustajana) olemme Rytkösen kanssa kuitenkin eri mieltä siitä kuka on kristitty.
Henkilöä, joka ei usko ylösnousseeseen Jeesukseen, ei millään muotoa voi pitää kristittynä, ei edes kasteensa perusteella. Jos ei edes tällainen keskeinen asia ole selvillä, ei ymmärretä tai tahdota pitää kiinni evankeliumin perusasioista, niin kuinka voidaan olettaa tai toivoa, että kirkko olisi jotain muuta kuin viihteellä ja sirkushuvilla koristeltu sakramenttien toimittamislaitos?
¤ ¤ ¤
Relander tarkastelee evankeliumitekstin pohdinnassaan Pyhän miehen (homo sacer) määritelmää Jeesuksen aikaisessa Rooman laissa. "Pyhä mies oli yhteisöstään karkotettu" toteaa Relander, ja jatkaa:
[sitaatti piti laittaa tähän, mutta lehti hukassa]
Pohdiskelunsa lopuksi Relander esittää teoriansa Pyhästä Hengestä:
[sitaatti piti laittaa tähän, mutta lehti hukassa]
Luen Relanderin pohdiskelua Laalaalle. Hän vastaa painokkaasti, tuohtuneesti: "Siis mitä? Ei voi olla totta!"
Laalaa ja Nemi 6. 5. 2013
On mielenkiintoista lukea ihmisten käsityksiä kristillisen opin peruskysymyksistä. Ne kertovat paljon ihmisen ajattelusta ja ajasta jossa elämme. Kristityilläkin on monenlaisia tulkintoja, joista osa on helpostikin osoitettavissa harhoiksi, osa taas on kiistanalaisuuksistaan huolimatta ainakin mahdollisen rajoissa. Erilaisiin pohdiskeluihin tutustuminen antaa hedelmällistä sytykettä tunnustaville kristityille jotka kykenevät pohtimaan kuulemaansa Raamatun, sen kokonaisilmoituksen valossa.
Ongelmallista tässä on, että kun Kotimaa-lehteä pidetään kristillisyyden edustajana ja se tulee moneen sellaiseenkin kotiin, jossa ei ole tunnustavia kristittyjä, voi tapahtua sellainenkin erehdys että Relanderin ja vastaavien "sekulaaria ajattelua" edustavien kolumnistien käsityksiä pidetään kirkollisesti asiallisina puheenvuoroina.
Pohdiskelu on onneksi nimetty pohdiskeluksi. Se nyt vielä puuttuisikin, että Relander selittäisi tai opettaisi Raamattua.
¤ ¤ ¤
Relanderin pohdiskeluun palatakseni. "Miksi jumalia sitten piti lepytellä?" kysyy Relander. Loppupäätelmä on seuraava:
[tähän piti tulla sitaatti, mutta lehti hukassa]
Minkä vähemmistön, yhteisön ulkopuolella olevan ryhmän keskuudessa meidän sitten pitäisi vaeltaa, ollaksemme Relanderin tarkoittamia kristittyjä, pyhiä ihmisiä?
Syntipukkien listassa Relander mainitsee homot. Ajankohtainen, tarkasti harkittu veto. Ja osittain varmasti totta, siinä on ihmisryhmä joka on saanut osakseen kohtuutonta pilkkaa, leimaamista ja vainoa. Mutta jos Relanderin kannanottoa luetaan niin, että sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajat eivät ole todellisia kristittyjä vaan ovat rinnastettavissa pakolaisten, sairaiden ja vammaisten kivittäjiin, on esitettävä vastakysymys.
Eivätkö tämän päivän syntipukkeja kirkossa ole juuri ne, jotka pitävät homoseksuaalisuutta vääristymänä ja luonnottomuutena?
Eri yhteisöissä varmasti on erilaiset vähemmistöt, jotka ovat joutuneet tai joutumassa yhteisönsä ulkopuolelle. Kiistatonta on, että Suomen luterilainen kirkko tässä ajankohdassa pyrkii vaientamaan ne työntekijät, jotka raamatunmukaisesti pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Harvassa alkavat olla kirkkoherrat jotka tässä kysymyksessä suosivat raamatullisesti ajattelevia teologeja. Heitä ei yksinkertaisesti haluta kirkkoon. Sama pätee valittaessa kesätyöntekijöitä ja rippikoulun isosia. Perinteistä kristillistä ihmiskäsitystä edustavat pastorit ja maallikot ovat nyt jo paheksuttu, painostettu ja tietyssä mielessä vainottukin ihmisryhmä kirkossaan.
Niin että minkä vähemmistön puolella meidän pitäisi olla ollaksemme pyhiä ihmisiä, ja vaeltaaksemme tuomittujen parissa, niin kuin Kristuskin vaelsi?
¤ ¤ ¤
Jeesusta ei voi vetää yksioikoisesti tämän tai tuon ihmisryhmän puolelle. Paavali moitti korinttilaisia puolueajattelusta: Onko Kristus jaettu? 1.Kor.1:10-13. Evankeliumin mukaan Jeesus on jokaisen puolella, haluaa jokaiselle hyvää. Samasta syystä hän on pahuutta ja vääryyttä vastaan.
Yhdelle edustaa yksi asia vääryyttä, toiselle toinen. Siksi meidän on palattava Jumalan sanaan ja tarkistettava aina uudestaan näkemyksiämme sen valossa...
Kristittynä en ole homoja vastaan. Yhtään sen enempää kuin olen juutalaisia, köyhiä, pakolaisia, kerjäläisiä, sairaita tai vammaisia vastaan. Homoseksuaalisten suhteiden hyväksyminen ja siunaaminen ei ole kenenkään edun mukaista, koska se ei palvele evankeliumin totuutta. Ihmisen puolella olemiseen kuuluu synnin sanominen synniksi silloinkin kun se tekee kipeää eikä ole muodikasta.
¤ ¤ ¤
Ylläolevan kirjoitettuani tulin ajatelleeksi että tulkintaani Relanderin tekstistä voidaan pitää naurettavana. Joidenkin mielestä olen varmastikin ylireagoiva homofoobikko, joka näkee tekstissä piilomerkityksiä ja kannanottoja joita siinä ei ole?
Googletan "tasa-arvoinen avioliittolaki jukka relander".
Tulkintani Relanderin raamattupohdiskelusta ei liene tuulesta temmattu, ikävä kyllä.
"Tahdon2013 on tekemässä historiaa. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta julkistettiin tänään ja se on saamassa vaaditut 50.000 nimeä täyteen jo samana päivänä. Vauhti on räjähtävä: reilusti yli sata allekirjoittajaa minuutissa.
Suomalaisten enemmistö kannattaa sitä, että myös samaa sukupuolta olevat toisiaan rakastavat ihmiset saavat mennä naimisiin keskenään. Lakialoite kaatui eduskunnassa mutta nyt se viedään kansalaisaloitteena sinne takaisin. Edustajat äänestävät sitten omatuntonsa mukaisesti. Toivottavasti sellainen löytyy mahdollisimman monelta.
Suomalaiset ovat todella ottaneet aloitteen omakseen. Aloitteesta pitää tehdä uusi suuri adressi.
Suuri adressihan koottiin vetoomukseksi tsaarille venäläistämistoimia vastaan 1900-luvun alussa. Se sai yli puoli miljoonaa allekirjoistusta. Ihmiset kokivat, että oli tapahtunut vääryys, ja se haluttiin korjata.
Nyt näyttää siltä, että ihmiset kokevat samalla tavalla. Ihmiset haluavat ottaa kantaa sellaisen asian puolesta, joka loukkaa heidän oikeustajuaan ja käsityksiään ihmisoikeuksista.
Jokainen allekirjoitus vahvistaa eduskunnalle lähetettävää viestiä, että tämä asia on tärkeä. Sen takia työtä pitää jatkaa, levittää sanaa ja saada uusia allekijoituksia.
Jos nimikirjoitusten määrä nousee suuren adressin lukemiin, aloite ei jää vain vahvaksi kannanotoksi tärkeän asian puolesta. Siitä tulee tämän sukupolven manifesti, joka on koulukirjoissa vielä sadan vuoden kuluttua.
Juuri siihen pitää tähdätä."
Jukka Relander Uuden Suomen nettisivustolla 15. 3. 2013. (jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi)
¤ ¤ ¤
Uuden Suomen puheenvuoron kautta minulle selvää Relanderin status. Hän on helsinkiläinen Vihreiden kuntavaaliehdokas ja toimii Tasa-arvoasian neuvottelukunnassa.
"Ammatiltaan hän on vapaa kirjoittaja, kolumnisti, esseisti ja radiojuontaja, luennoitsija ja kouluttaja. Maanantaisin hän vetää yhdessä Tuomas Nevanlinnan kanssa keskusteluohjelmaa Tukevasti ilmassa Radio Helsingissä."
Wikipedia tietää mainita, että hän "on oppiarvoltaan Master of Arts Sussexin yliopistosta ja hän on valmistellut väitöskirjaa taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta."
Kotimaa-lehden olisi ehkä syytä Relanderin nimen alla mainita muutakin kuin että hän "pohtii evankeliumitekstejä viikottain." Lehti voisi mainita, että kyseinen pohdiskelija on tv- ja radioesiintyjä sekä Vihreiden kunnallispoliitikko. Tällöin satunnaisenkin lukijan olisi helpompi havaita tekstissä olevat painotukset ja piilomerkitykset.
Nythän lukija saattaa erehtyä luulemaan, että kyseessä on arvostettu teologi tai ainakin henkilö joka pohtii Raamattua kiihkottomasti, ilman erityisiä poliittisia intressejä.
Huolimattomalta lukijalta voi myös jäädä huomaamatta sanojen "pohtii" ja "opettaa" ero.
18 04 15
18. huhtikuuta 2015. Kahdessa vuodessa olen vanhentunut paljon... Luen kaksi vuotta sitten kirjoittamani blogitekstin luonnoksen ja päätän julkaista; ikävä vain ettei siteeraamani Kotimaa-lehti ole tallessa, osa siteerauksista jää nyt tyhjiksi hakasulkeiksi... Pötköteksti on puuduttavaa, joten kuvitan. Koirablogi ja kolmeosainen pohdiskelu blogi- ja mediailmaisun retoriikasta jäävät edelleen julkaisematta.
Juon teetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti